top of page

TERO PUUKKO

Black Grunge
PÄÄVALMENTAJA, OMISTAJA

​

Halu auttaa muita on ajanut elämässä Teroa eteenpäin -innostus ihmisten motivointiin ja uuden oppimiseen on johtanut tähän pisteeseen, jossa Tero nyt on: valmentaja ja yrittäjä.

 

"Omat työkaluni ovat kuunteleminen ja läsnäolo, näiden avulla pyrin yhdessä asiakkaan kanssa kohtaamaan erilaiset tilanteet ja haasteet. Arkielämäni täyttyy töiden lisäksi lasten harrastuksista klassisten ruuhkavuosien keskellä. 

​

Taustani on vahvasti kamppailulajien puolella. Päälajinani on ollut potkunyrkkeily ja siinä sivussa on tullut kokeiltua muitakin kamppailu- ja itsepuolustuslajeja. Saliharjoittelu on kulkenut näiden rinnalla jo vuodesta 1995. Valmentajakokemusta minulta löytyy kamppailulajien osalta myös 1990-luvun loppupuolelta eteenpäin."

​

TFW -TAUSTA

"Training For Warriors -harjoitteluun tutustuin vuonna 2011 Level 1 -ohjaajakoulutuksen myötä. TFW:n perustajan Martin Rooneyn tapa valmentajaa ja innostaa oli - ja on edelleen - jotain poikkeuksellista: ”Jotta saat muut liekkeihin, täytyy ensin olla itse tulessa!” Tämän lauseen todeksi eläminen todellakin näkyy Martinin toiminnassa ja tätä liekkiä haluan myös itse olla levittämässä mahdollisimman laajalle.

 

Voidakseen kokonaisvaltaisesti hyvin, on kiinnitettävä huomiota myös siihen mitä tapahtuu salilla tehtävän harjoittelun ulkopuolella. TFW -systeemi tukee ja antaa työkaluja elämää varten, ei pelkästään saliharjoitteluun. Harjoittelun on jatkuttava koko elämän loppuun asti.

​

Training For Warriors on enemmän elämäntapa kuin pelkkä harjoittelumetodi. Tuosta ensimmäisestä koulutuksesta lähtien TFW-harjoittelu on ollut osa omaa rutiiniani ja viimeiset kuusi vuotta se on ollut sitä myös valmentajan roolissa. 

​

TFW-harjoitukset tapahtuvat aina yhdessä, mikä auttaa jokaista saamaan itsestään enemmän irti. Tule paikalle ja saat takuuvarmasti hyvän harjoituksen. Meininkimme ei ole ryppyotsaista, vaikka tosissaan tehdäänkin. Jokainen saa määrittää itselleen oikeanlaisen vastuksen valmentajan avulla ja näin myös eri tasoiset harjoittelijat voivat harjoitella keskenään. Toiselta voi aina oppia jotain. Lose fat, build muscle, feel good! Toteutuu joka kerta."

​

Tero Puukko_edited.jpg
KOULUTUKSET
  • Liikunnanohjaaja (AMK)

  • TFW Level 1 -ohjaajakoulutus

  • TFW Coaching Greatness

  • Spartan PT

  • Voimavalmentaja, Spartan Academy

  • Mobility -ohjaajakoulutus, Spartan Academy

  • Kamppailulajien VOK 1. ja 2. taso, (Pajulahti)

  • Fighter Training -ohjaajakoulutus, Spartan Academy

  • Potkunyrkkeily, 1. kuy

  • Useita erilaisia kamppailu-, itsepuolustus- ja toiminnallisen harjoittelun seminaaria ja leiriä

 

​

bottom of page