674-866-6695
 

LINDA PUUKKO

Black Grunge
PÄÄVALMENTAJA, OMISTAJA

Linda on harrastanut nuoruudessaan tanssia ja liikuntaa monipuolisesti, mutta n. 20 vuotta sitten kamppailulajit veivät hänet mennessään. Linda on harrastanut aktiivisesti Defendoa, Krav Magaa, potkunyrkkeilyä, sekä Kyusho Jitsu tuitea.

Linda suoritti ensimmäisenä naisena maailmassa vaativan mustan vyön kokeen Defendossa. Vuonna 2008 Linda aloitti valmentamisen Järvenpään Kehäkarhuissa ja toi toiminnallisen harjoittelun ja kahvakuulan omana lajinaan seuran lajivalikoimaan. Linda toimi lajivastaavana Kehäkarhuilla n. 10 vuotta, vastaten ohjelmoinnista, valmentajien koulutuksista, sekä lajin kehittämisestä. 

 

Vuonna 2010 Linda suoritti ensimmäisen Suomessa pidettävän TFW- Level 1 koulutuksen ja hän on harjoitellut TFW systeemin mukaan siitä lähtien. Ensin Järvenpään Kehäkarhuilla ja vuodesta 2014 keskittyen täysin TFW systeemin mukaiseen harjoitteluun ja elämäntapaan. Linda on valmentanut tuhansia TFW taistelijoita näiden vuosien aikana ja on yksi maailman kokeneimmista TFW valmentajista. 

 

TFW -TAUSTA 

"Olen harjoitellut TFW -systeemin mukaisesti jo pian 12 vuotta. TFW on minulle elämäntapa, joka vaikuttaa ja antaa energiaa kaikilla elämän osa-alueilla. TFW- harjoittelun ansiosta olen uskaltanut ottaa riskejä elämässä ja heittäytyä uusiin ja haastaviin tilanteisiin. TFW -harjoittelu on tuonut minulle paitsi fyysistä kuntoa, ennen kaikkea henkistä vahvuutta. TFW perustuu ennen kaikkea siihen, että teemme yksinkertaisia asioita, mutta poikkeuksellisen hyvin. Tämän ansiosta olen tällä hetkellä paremmassa kunnossa kuin olen koskaan ollut ja taustani kamppailulajeissa on opettanut, että ainoastaan tekemällä pitkäjänteistä, sinnikästä työtä voi saavuttaa osaamista, joka monilla jää saavuttamatta, koska ensimmäisen kyllästymisen hetkellä lähdetään aina kokeilemaan jotain uutta. Tämä tarkoittaa sitä, että osaamista ei koskaan saavuta syvemmällä tasolla. TFW -harjoittelu on pohjaton kaivo, jossa voin aina kehittyä ja haastaa itseäni. 

 

Valmentajana olen aidosti läsnä ja innostun valmennettavieni kehityksestä. Haastan ja pusken taistelijoita ylittämään itsensä. Teen valmennustyötä täydellä sydämellä ja olen aina valmis laittamaan itseni likoon."

Linda Puukko.jpg
KOULUTUKSET
  • Levytankotekniikat -koulutus, Johanna Forsström

  • Performance Coach – Speed & Agility

  • Personal Trainer – Toiminnallinen harjoittelu

  • Mobility-ohjaajakoulutus

  • Voimavalmentaja ohjaajakoulutus

  • Leuanvetokoulutus

  • Coaching Greatness, Martin Rooney

  • Käsilläseisonta ja kehonpainoharjoittelu - ohjaajakoulutus

  • TFW Level 1 -ohjaajakoulutus

  • TFW Level 2 -ohjaajakoulutus

  • Bodyweight – Kehonpainoharjoittelun ohjaajakoulutus

  • Toiminnallisen harjoittelun ohjaajakoulutus

  • Barbell ohjaajajakoulutus

  • Fighter training -ohjaajakoulutus

  • Kahvakuulaohjaajakoulutus Level 2

  • Defendo RED Blackbelt 

  • Kahvakuulaohjaajakoulutus Level 1

  • S.T.A.R. Defendo ohjaajakoulutus

  • Defendo Combat Tech ohjaajakoulutus

  • Defendo Hard Target – ohjaajakoulutus

  • VOK 1. tason ohjaajakoulutus

  • Krav Maga - ohjaajakoulutus

  • ValoOpe – Valmentaja opettaja koulutus

  • Ammatillisen opettajan pätevyys

  • Kauppatieteiden maisteri KTM

  • Tradenomi 

  • Useita erilaisia kamppailu-, itsepuolustus- ja toiminnallisen harjoittelun seminaaria ja leiriä